Rahapolitiikasta ja sen uudistamisesta

Päädyin kirjoittamaan pitkästi (yli 10 000 merkkiä), joten jos tekee mieli lukea perustavanlaatuisesti rahapolitiikasta, kannattaa varata hetki aikaa. En jaksanut ryhtyä enää pilkkomaan, vaikka onhan tämä blogitekstiksi oksettavan pitkä. Tiistaina on Milton Friedmanin 100-vuotissyntymäpäivä ja ajattelin tehdä sinnekin jotain aihetta liippaavaa, vähän historiallisemmalla ja tiiviimmällä otteella. Puidaan vaikka siihen asti näistä. Tai sitten kirjoitan jotain kevyempää välissä.








0. Kaikista tärkeimmät

Koska raha on erityinen hyödyke ja muutokset sen kysynnässä ja tarjonnassa heilauttelevat asioita, joista välitämme, kuten työpaikkoja ja tuotantoa, vakaat rahaolot ovat tärkeä edellytys taloudellisen toimeliaisuuden kukoistukselle ja kasvulle. Nykymaailmassa valtio on ottanut rahaolojen vakauden kontolleen, kuten se on ottanut monia muitakin asioita. Jotta homma ei mene epävakaaksi, keskuspankilla on hyvä olla jokin nimellinen tavoite, jonka se sanoo ääneen. Se voi olla dollarin hinta kullassa, punnan hinta dollareissa tai kulutuskorin hinnan vuotuinen muutos. Tärkeintä on, että sellainen on. Muitakin mahdollisia tavoitteita on, joista yhtä erityisesti on syytä torjua: valtion menojen rahoittamista.* Tätä hieman lievempi ja nykyaikana todennäköisempi uhka on poliitikkojen halu varmistaa uudelleenvalintansa (ks. esim. Arthur F. Burns ja Richard M. Nixon).

Jos tämä on varmistettu ja (jos näin uskaltaa sanoa) kun tämä on varmistettu ollaan jo pitkällä. Ei tule 1930-luvun kaltaisia romahduksia, ei tule hyperinflaatioita, ei tule pisteostoja. Silkka nimellistavoite ei kuitenkaan luultavasti ole paras mahdollinen. Joidenkin shokkien kohdalla on parempi antaa inflaation nousta hetkellisesti kuin pitää se koko ajan tavoitetasolla.**

Kun ajatellaan, että jonkinlainen keskuspankin itsenäisyys on hyvästä, pitää miettiä, miten keskuspankin tavoitteet kirjataan.

1. Tavoitteiden kirjaaminen

Tästä on puhuttu. Minä haluaisin korostaa sitä, että ei tällä ole niin suuresti väliä. Otetaan kolme datapistettä: Fed, EKP ja Englannin keskuspankki (BoE as in Bank of England) viime vuosina. EKP:lla on hierarkkinen tavoite, jossa inflaatio hoidetaan ensin ruotuun ja sitten katsotaan, josko voitaisiin tehdä jotain työllisyyden ja tuotannon eteen. Jotkut, kuten Soininvaara***, ovat haikailleet inflaatiotavoitteen rinnalle työllisyystavoitetta, kuten Fedillä on. Kaunista ja fiksuakin tahtoa tässä ilmaistaan, mutta ei se välttämättä toimi. Mitenkäs se duaalitavoite toimii Yhdysvalloissa? Scott Sumnerin blogista bongasin taannoin seuraavan sitaatin Fedin kesäkuun kokouksen muistiinpanoista [pdf]:

Looking beyond the temporary effects on inflation of this year’s fluctuations in oil and other commodity prices, almost all participants continued to anticipate that inflation over the medium-term would run at or below the 2 percent rate that the Committee judges to be most consistent with its statutory mandate.  In one participant’s judgment, appropriate monetary policy would lead to inflation modestly greater than 2 percent for a time in order to bring unemployment down somewhat faster.  

Ehkä se on se aidan väri joka saa ruohon näyttämään vihreämmältä? Mitenkäs BoE? Tässä meillä on pankki, jolla on paperilla (Bank of England Act 1998, kohta 11 [pdf]) samanlainen hierarkkinen tavoite kuin EKP:lla. BoE tuntuu kuitenkin tulkitsevan tavoitettaan hieman EKP:ta rennommin. Viime lokakuussa, pääjohtaja Trichet perusteli viimeisessä lehdistötilaisuudessaan korkojen laskematta jättämistä sillä, että inflaatio-odotukset (ns. break-even five-year five-year forward-mittarilla) olivat 1,8 eli just bueno. Sama luku Briteille meni juuri alle 2,5:n ensimmäistä kertaa kolmeen ja puoleen vuoteen.

Rahapolitiikassa on kyse paljon muustakin kuin tavoitekirjauksesta.

2. Mistä muusta on kyse?

Paljon muustakin, mutta otetaan kaksi esimerkkiä: horisontti ja hintaindeksit.

Kaikki keskuspankit tunnustavat, etteivät ne voi kontrolloida inflaatiota lyhyellä aikavälillä. Tästä syystä niiden inflaatiotavoitteet viittaavat keskipitkään aikaväliin. Inflaatio voi lyhyellä aikavälillä mennä tavoitetason yli tai ali, kunhan se keskipitkällä aikavälillä on tavoitetasolla. Vaikka inflaatio mylläsi Briteissä viime vuoden lokakuussa viidessä prosentissa, BoE kasvatti osto-ohjelmansa kokoa. Miten se näin voi tehdä? No, koska sen oman arvion mukaan oli todennäköisempää, että 2%:n inflaatiotavoite keskipitkällä alittuisi kuin ylittyisi. Mihin tuo arvio perustui, kun markkinatkin tuntuivat olevan vähän eri mieltä? Ken tietää.

Rahapolitiikan tavoite on hintavakaus. Vakaat hinnat. Mutta mitkä hinnat? Alla on kaksi inflaation mittaria, HICP (suomeksi YKHI eli yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi) ja BKT-deflaattori.


Vaikka HICP (YKHI) olisikin se juttu, ei välttämättä kannata tuijottaa yleisindeksiä. Useat keskuspankit, joilla on inflaatiotavoite, keskittyvät inflaatiosarjaan, josta on puhdistettu tiettyjä elementtejä, kuten herkästi heilahtelevat ruuan ja energian hinnat ja epäsuorien verojen muutokset (näitä on tosin käytännössä vaikea puhdistaa).


EKP käsittääkseni keskittyy melko voimakkaasti yleisindeksiin. Näitä kuvioita tuijotellessa pitää muistaa se, että rahapolitiikassa on tosiaan kyse enemmänkin odotuksista kuin siitä, missä inflaatio sattuu kullakin hetkellä menemään. Esitin nämä kuviot näin siksi, että halusin näyttää, että hintavakaus voidaan tulkita monen eri mittarin kautta ja että nämä mittarit eivät aina liiku tiukasti yhdessä. Näihin mittareihin liittyvien odotusten mittareita ei valitettavasti ole olemassa (pl. yleisindeksi).

Tutkimuskirjallisuus on käsittääkseni sitä mieltä, että hitaasti liikkuvat indeksit, kuten core-hintaindeksi ja nimellispalkat, ovat nopeasti liikkuvia parempia tavoitteita.****


3. Virkamiesten harkintavalta ja tilivelvollisuus

No, olen toivottavasti argumentoinut vakuuttavasti sen puolesta, että jos uskot että EKP:n rahapolitiikassa on jotain vialla, homma ei välttämättä muutu paremmaksi mandaatin tavoitteita päivittämällä. Pitäisikö sitten EKP:n mandaatissa alkaa säätää sopivasta horisontista ja hintaindeksistä?

Minun on ainakin vaikea kuvitella sitä kansalaiskeskustelua, joka noista voitaisiin käydä. Ja joka tapauksessa hämärät kirjaukset ovat osa tarkoitusta. Me olemme halunneet antaa viisaille keskuspankkiireille hieman vapautta käsiin, jotta he voivat toimia parhaaksi katsomallaan tavalla, kun talouteen tulee ennen kokemattomia shokkeja. Tämän vapauden vastapainoksi keskuspankit on tehty tilivelvollisiksi edustuslaitoksille.

Onhan sellaisiakin rahapolitiikkoja, joissa tuota vapautta on vähemmän ja kirjaukset kertovat (lähes) kaiken. Kiinteiden valuuttakurssien järjestelmä on yksi sellainen. Siinä ainoa epäselvyys on se, että koska devalvoidaan. Mutta on toki muitakin.

Jos nyt pitäisi kannattaa jotain rahapolitiikkatavoitetta pienelle, institutionaalisesti vakaalle maalle (kuten Suomelle) saattaisin hyvinkin kannattaa jotain uudenlaista järjestelyä, kuten Scott Sumnerin rummuttamaa NBKT-futuuritavoitetta - kokeiluja tarvitaan. Mutta en ole niin varma euroalueen suhteen. Ensinnäkin uusissa järjestelyissä on riskinsä, ja tällä alueella useampi ihminen olisi "vaarassa". Toiseksikin euroalue on muutenkin hieman sekaisin ja koska ceteris ei tule olemaan paribus voisi olla vaikeaa tulkita jälkeenpäin, että mikä rahapolitiikkatavoitteen osuus kokonaiskuvassa on ollut. Ajatellaan esim. että NBKT-futuuritavoite on mahtava, mutta että euroalueella homma menee puihin siitä huolimatta ja rahapolitiikka saa syitä niskoilleen, eikä kukaan uskalla vuosiin koskea tuohon kirottuun politiikkaan. Eniveis, olisi hauska nähdä tuo idea käytännössä.

Mikä tämän kirjoituksen pointti sitten on? EKP:n mandaatista puhuminen on tärkeää, mutta siinä helposti missataan tärkeitä juttuja (koska monet tärkeät jutut ovat, no, vähän haastavia juttuja)*****. Minusta kansalaiskeskustelussa olisi tärkeämpää puhua seuraavista asioista:

1. Kuinka vapaat kädet rahapolitiikan toteuttajille halutaan antaa rahapolitiikan tavoitteiden asettamisessa?
2. Miten rahapolitiikan toteuttajien tilivelvollisuus toteutetaan?

Omaa näkemystäni ensimmäiseen kohtaan sivusin jo ylempänä: nyt kun ollaan eurossa, nykyregiimi on varmaan ihan kohtalainen, joskin keskuspankin tavoitteiden muuttaminen voisi ehkä olla helpompaa. Mutta se nyt on yleinen ongelma eurostoliitossa (oi nokkeluus), että perussopimuksia on niin vaikeaa muuttaa. Tilivelvollisuuden suhteen EKP:lla on melko vähäinen tilivelvollisuus suhteessa sen itsenäisyyteen (ks. Paul de Grauwen artikkeli "Independence and accountability of central banks") ja tuota tilivelvollisuutta olisikin hyvä lisätä. Eräitä keinoja ovat kuulemiset edustuslaitoksessa Fedin tapaan ja EKP:n neuvoston kokouspöytäkirjojen julkistaminen, jälleen Fedin tapaan.

Tässä tuli nyt paljon asiaa, mutta laitelkaa ajatusta, ja kysymystä jos jotain jäi epäselväksi.


--------------------------------------------------------------------------------------------------
*Jos tykkäät MMT:stä, funktionaalisesta rahoituksesta, chartalismista ja sen sellaisesta, taisit hajota tuohon virkkeeseen.
**Jos silkka inflaationtuijottelu on parasta politiikkaa, on kyseessä ns. jumalallinen yhteensattuma.
***Yritin itse asiassa osallistua keskusteluun ja kommentoida tuonne, mutta kommenttini jotenkin hävisi, tai ei ainakaan mennyt perille. Oh well.
****Ks. esim. Woodford ja Mankiw & Reis [pdf]
*****Muita keskustelussa esillä olleita teemoja ovat inflaatiotavoitteen suuruus sekä lender of last resort-meiningit ynnä muut rahoitusmarkkinoihin ja niiden vakauteen liittyvät kysymykset. Ehkä jossain vaiheessa äidyn kirjoittamaan edellisestä, mutta kannattaa lukea mainio Economistin järjestämä debatti aiheesta. Jälkimmäistä sivusin vähän edellisessä, hieman torsoksi jääneessä mandaattikysymystä käsitelleessä tekstissäni. Noin yleisesti ottaen minua kiinnostavat lähinnä Y,pii,E,L ja i. Toki EKP voi myös huolehtia rahoitusmarkkinoiden vakaudesta, kuten BoE tekee, mutta se on sitten enemmän finanssivalvontaa ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyä kuin rahapolitiikkaa, eikä se minua niin suuresti sytytä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuvat: Eka on Suomen Pankin pitkiä aikasarjoja suoraan sivuilta. HICP, HICP-core ja BKT-deflaattori on SDW:stä ja HICP kiintein veroin on Eurostatilta.

--------------------------------------------------------------------------------------------------


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tuli sellainen juttu mieleen, että eikö voisi väittää tällä hetkellä kuitenkin, että olisi parempi, jos meillä olisi kohtuullisen populistisia johtajia, jotka laittaisivat talouden pyörät pyörimään tullakseen uudelleen valituiksi.

Eli voisiko väittää, että tällä hetkellä olisi hyvä, että vaikka EKP olisi jotenkin kansan ohjailulle altis - vaikka sitten hieman tiivimpien poliittisten kytkösten kautta?

Voi tietenkin ajatella, että pidemmällä aikavälillä tämä olisi ongelma, mutta entä jos vaikka osa päätöksiä tekevistä olisi (enemmän tai vähemmän) demokraattisesti valittuja?

Allan Seuri kirjoitti...

Ihan hyvä huomio. Mä lähden nyt vähän problematisoimaan tuota ensinnäkin ihan keskustelun vuoksi ja toisekseen sen vuoksi, että musta jos lähdettäis puhumaan sen puolesta, että poliittisen prosessin kautta muutetaan keskuspankin ja muiden instituutioiden suhteita, niin ois hyvä miettiä sitä juttua kokonaisvaltaisesti, koska se käsittääkseni on määritelty pitkälti perussopimuksessa ja siihen ei kannata ihan yksittäisten juttujen takia lähtee. Toisaalta voidaan ajatella, että tällasista jutuista puhuminen toimii sillä tasolla, että EKP:lla on "selkänojaa" tehdä tiettyjä juttuja. Ja se on ihan totta, itsenäisellä keskuspankilla ja hallituksilla on koko ajan peli meneillään. Merkittävä osa sitä itsenäisyyttä vaan on se, että siitä pelistä ei puhuta.

Ensinnäkin mua tosiaan tuo mietityttää, että mitä se käytännössä olis, että EKP olis kansan ohjailulle enemmän altis. Jotain institutionaalista muutosta vai vaan sitä, että siellä kuunneltais kansaa ja hallituksia herkemmin?

Toiseks euroalueen suhteen tulee aina kysymys siitä, että mikä se "kansa" on, jota edustetaan. Eli tavanomainen liittovaltiokysymys, että onko EKP tilivelvollinen "Euroopan kansalle" vai eri Euroopan kansojen hallituksille ja edustuslaitoksille. Jos esim. jostain rahapolitiikasta päätettäs kansanäänestyksessä, niin olisko sillä jotain väliä, että oisko se suora yleiseurooppalainen kansanvaali vai sit sellanen vaali, jossa jokaisella kansalla ois yks ääni käytettävissä.

Kolmanneks mua mietityttää se, mitä kansa haluaa. Otetaan Jenkkilä eka esimerkiks, kun se on vähän selkeämpi. Talous palautuu aika heikosti taantumasta ja inflaatio-odotukset ei oo kovin korkeella, joten musta ois hyviä perusteita kevyemmälle rahapolitiikalle. Tästä huolimatta mua epäilyttää, että jos se pistettäis kansanäänestykseen, niin siellä lopetettais rahan painaminen (esim. Rick Perry kanavoi varmaan useiden tunteita sanoessaan, että Bernanke lynkattais jos se tulis Teksasiin). Tai et se ei ainakaan oo selkeetä, että mitä se populistinen johtajuus tarkoittais.

No, euroalueella tommosta Perryn kaltaista häröilyä ei kauheesti taida olla, mutta EKP taitaa olla muutenkin vähemmän politisoitunut ku Fed. Mä en oo varma miten päin se menis, mut todennäköisesti jos EKP tuotas lähemmäs poliitikkoja niin rahapolitiikka höllentyis. Yleisesti ottaen vaan halusin huomioida, että on mahdollisuus että yllättyy siitä miltä kansan ääni kuulostaa. Ja jos se rahapolitiikka tuodaan lähemmäs kansaa, mitä ikinä se tarkoittaakaan, niin kuka tietää mihin se tulevaisuudessa johtaa. Kun keskuspankin itsenäisyydessä ei oo kyse pelkästään siitä, että se tekee jotenkin parempaa politiikkaa etäällä kansasta vaan myös siitä, että se politiikka, mitä ikinä se onkaan, on pitkäjänteisempää ja vakaampaa kuin mitä se todennäköisesti ois jos sillä ois sormi kansan valtimolla.

Tää nyt ei ollut kauhean rakentava kommentti mun osalta, mutta mä en rehellisesti sanottuna osaa vastata sun kysymykseen. Ja mä toivon, että mitä ikinä nyt tehdäänkään, niin kannattais tehdä semmosta mikä kestää aikaa eikä kylvä seuraavan kriisin siemeniä.

Lähetä kommentti

Kommentti

Blogiarkisto